Hohhoijaa, olen valittanut eilisestä asti huonoa oloa. Maha on ollut kipeä ja on oikeasti todella kuvottava olo. Ei oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua. Vessassa hyppään koko ajan ja päätä särkee ihan mielettömästi. Särkylääke ei auta mitään!

Töissä pitäisi silti jaksaa olla tehokas, plääh.

Jos tämä jatkuu huomenna, taidan jäädä kotiin. Enää en vedä itseäni siihen samaan jamaan, jossa olin keväällä. Jos vähänkään näyttää huomenna huonolta, olen poissa töistä ja makaan koko päivän.

Jotain positiivistakin kuitenkin, viikonlopun töistä on tullut kiittävää palautetta. Pitkästä aikaa. No, onhan sitä muutenkin tullut, mutta tämä tuntui erityisen hyvältä, koska tiesin itsekin, että ideani ja toteutukseni olivat ihan ensiluokkaisen hyviä. Sitten kun siitä saa kiitoksen pomoltaan, ei voi muuta kuin olla onnellinen. Kunnes tulee taas haukut.

Ja sataa sataa ropisee... Rakeitakin on tullut kymmenen kilometrin päässä. Saakohan tässä pian vaihtaa talvikumit alleen? Nyt on silti vasta syyskuu, ei vielä pitäisi olla näin kylmä eikä etenkään talvinen olo...