miten ihminen ei voi nukkua silloin, kun siihen olisi mahdollisuus. Heräsin klo 5.19. Tiesin heti, etten enää saa nukuttua. Joten, nousin ylös, panin kahvin tippumaan ja lähdin hakemaan postia. Ulkona sataa lunta!

En todellakaan ole innostunut lumentulosta, kunhan nyt huomioin asian. Tänään on kuitenkin pitkä matka ajettavana autolla, kuten myös huomenna. Kunhan nyt säästyisimme lumimyrskyltä, ei oikein huvittaisi jäykistellä hartioita ajaessa.

Jaa-a. Elämä on. Nautin näistä aamuista "yksin", kun kaikki muut perheenjäsenet vielä nukkuvat. Ei ole kiire minnekään eikä kukaan kysele mitään. Tunnin päästä on jo aikamoinen hälinä päällä, kun unenpöpperöiset ihmiset yrittävät herätä tähän aamuun ja nostattaa kisafiilistä, vaikka on viikonloppu...

Noh, parempi kai hälinä kuin täysin tylsä viikonloppu. Joskus vain olisi mukavaa viettää kokonainen viikonloppu tekemättä yhtään mitään. Ja tarkoitan tosiaan TEKEMÄTTÄ MITÄÄN. Aina on jotain: pyykinpesua, pölyjen pyyhkimistä, astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjäämistä, lakanoiden vaihtoa, imuroimista, vessan pesemistä.. Pläääääääääääh.

En varmasti osaisi olla tekemättä mitään, sen kyllä tiedän. Mutta jos siihen edes joskus olisi mahdollisuus, voisin kokeilla. Ehkä silloin huomaisi, miten mukavia arjen rutiinit ovat. Tai en tiedä, voiko puhua rutiineista, koska niitä ei ainakaan ole. Yhtä kaaosta meidän arkemme on. Oikeasti ihmettelen monesti, miten tästä kaikesta on selvitty näinkin monta vuotta niin, ettei mitään suurta ole unohtunut.

Lapset ovat kuitenkin päässeet kouluun melkein joka päivä ja he ehtivät jopa harrastaa. Ja minä ehdin heitä kuskata harrastuksiin ja kavereille, vaikka työmatkani onkin yli sata kilometriä. Aikamoista suunnitteluahan tämä on. Aikataulutan aina kaiken, vaikka yleensä huomaan, ettei niissä pysytä, minusta riippumattomista syistä. Olenkin yrittänyt ottaa rennommin ja ottaa asioita vastaan sellaisina kuin ne tulevat. Helpottaa kyllä, kun hyväksyy sen, ettei voi hallita asioita. Eikä elämäänsä.

En silti tarkoita, ettenkö yrittäisi ohjailla elämääni. Tarkoitan vain, että elämässä tapahtuvia asioita on turha suunnitella liian tarkasti, koska aina sattuu jotain mullistavaa. Tai jos ei mullistavaa, niin ainakin suunnitelmia muuttavaa. Joten parempi kai ottaa ne asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ja hyväksyä ne, ellei niitä voi mieleisikseen muuttaa. Tai jotain, en tiedä.

Jaahas, pitäisi varmaan palata arkeen ja ottaa ensimmäinen satsi pyykkejä koneesta...