Tänään on taas ollut sarjassamme pääseekö täältä koskaan pois -päivä. En vain jaksaisi mitään. Olen ollut töissä jo kahdeksalta ja yrittänyt saada ties miten asioita järjestykseen, mutta mikään ei vain suju. No, nyt alkaa näyttää siltä, että asiat alkavat sujua, mutta aikomuksenani oli lähteä tänään myös ajoissa kotiin. Yhden ihmisen saan vasta kolmelta kiinni... Sitten, kun olemme jutelleet puoli tuntia puhelimessa, menee vielä ainakin puolitoista tuntia, ennen kuin pääsen lähtemään kotiin.

Elämää.

Vielä joskus minä nautin elämästäni. Töitä on taas liikaa enkä osaa rytmittää aikaani niin, että olisin tarpeeksi vapaallakin. Plääh. Ja vali vali. Eipä tämä tästä valittamalla muutu. Lomaan on vielä piiiiitkä aika. Varsinkin, kun on kaksi isoa projektia vielä ennen sitä. Oman työn ohella kaiken lisäksi. Taidan olla vain saamaton, kun tarvitsisin joskus aikaa ajatella ja saada jotain ideoita päähäni.

Onko kaikilla töissä yhtä tehokasta?