Mä sain kuin sainkin eilen sen kamalan siivousurakan tehtyä. Uskomatonta... Tosin lopetin sitten vasta hiukan ennen kymmentä. Mutta olipa aamulla mukava herätä, kun paikat olivat tiptop-kunnossa. No, totta kai aina on siivottavaa, siitähän ei pääse omakotitalossa ja lapsiperheessä mihinkään. Mutta onpa nyt ainakin mukava olla hetken aikaa, kun ei omatunto soimaa.

Loma alkaa reilun viikon kuluttua. Pitäisi varata itselle parin päivän kuntoloma. Jotenkin en vain saa aikaiseksi mitään tällaista. Mutta kotona en aio koko lomaa olla, vaan haluan tehdä jotain järkevää ja rentouttavaa. Eli mun ollessa kyseessä rentouttava ja järkevä on liikkumista.

Noh... Pitää nyt katsoa, mitä saan aikaiseksi. Haluaisin vain saada seuraa, mutta eihän kellään (?) enää silloin ole lomaa. Kunpa nyt edes ehtisi hiukan vielä tulla keväisemmät ilmat. Tosin eilenhän oli jo ihan mukava keli, kun aurinko paistoi ja jopa sulatti lumia. Vielä saisi paistaa enemmän, että loputkin lumet sulaisivat.

Hmm... Minulta kysyi eilen eräs nainen, kun olimme tyttöjen kanssa uimassa, että mikset sinä lähtenyt liikunta-alalle. Niin. Miksen? Vastasinkin hänelle, että sitähän minä olen tässä jo kauan aikaa katunut. Hänen mielestään minun pitäisi vielä lähteä opiskelemaan. Niin kai sitten. Mutta mitenkäs sinne opiskelemaan pääsee? Toisaalta luulen, että pääsisin, jos vain uskaltautuisin hakeutua. Mutta toimeentulo minua sitten vaivaisi. Lainaa on jo ennestään ihan tarpeeksi. Toisaalta, töitä saisin varmasti tehdä koko opiskeluajan. Mutta, en jaksaisi taas aloittaa alusta. Minulla meni todella kauan, ennen kuin pääsin tähän, missä olen nyt. Elintaso ei ole vieläkään mikään huippu, mutta nyt sentään saan lainani ja laskuni maksettua ja ostettua tytöille kaiken, mitä he tarvitsevat. Miksi pitäis taas varta vasten lähteä vaikeuttamaan elämäänsä. En kai minä niin tyytymätön ole elämääni, että kaikki pitäisi taas muuttaa... En tiedä.

Yritän nyt vain suhtautua tähän elämään rauhallisesti ja katson, mitä se tuo tullessaan. En pidä kiirettä muutokseen ryhtyessäni. Jos teen vähän töitä joka päivä haaveeni saavuttaakseni, muutos voi olla väistämätön. Sitten, kun on sen aika. Ehkä. Toisaalta olen kuitenkin tyytyväinen siihen, mitä minulla on. Ainoa asia, mihin tarvitsisin muutosta, olisi liikunnan määrä. Sitä minä tarvitsisin enemmän.

Ja tietenkin, jos saisi sen lottovoiton. Sitten voisi lähteä heti opiskelemaan. Mutta eipä tullut tälläkään kerralla mitään... Ei edes neljää oikein. Niin on sitten vain tarkoitettu. Eilen mietinkin, etten varmasti voi koskaan saada lottovoittoa, koska minulla on asiat oikeasti todella hyvin. Mitä minulla muka on valitettavaa? On vakituinen työpaikka, kaksi tervettä lasta ja mukava koti. Terveyttäkin olen taas saanut. Yhdeksän kuukauden sairastamisen jälkeen on mukava olla terve ja pystyä tekemään asioita, joista nauttii. Kun vain olisi aikaa.........