Niin vain taas koitti lauantai ja laiskuus on siten sallittua ihan luvan perään. Niinpä niin. Siivosin eilen kolme vaatekaappiani, tai oikeastaan yhden sisältö on tuossa sängyllä vielä vierelläni. Into jotenkin lopahti kesken. Vein vaatteita hiukan kirpparillekin, mutten innostu nyt vain mistään. En saa itsestäni mitään irti ja se ärsyttää.

No, olen käynyt kyllä eilen lenkillä ja yrittänyt olla aktiivinen, muttei vain saa minkäänläistä tulta alle tähän touhuun. En tiedä, mikä minua vaivaa. Saamattomuus luultavasti, koska väsynyt en tällä hetkellä ole.

Jahas, lapset heräsivät. Tai toinen heistä... Se siitä aamuhetkestä sitten. Tosin olen herännyt jo puoliseitsemältä tänään. Kuvittelin kai, että jaksaisin innostua tyhjäämään tämän sängyn rojusta, mutta tuossa ne vaatteet edelleen vieressäni kiusaavat. Ja sitten pitäisi tuo arkistokaappikin siivota. Siellä on puolen vuoden paperit kasassa eli hujan hajan... Hohhoijaa, miksei ihminen voi heti heittää papereita ja vanhoja lehtiä roskikseen, koska ei niihin juttuihin enää ikinä ole aikaa palata. Eikä varsinkaan sitten puolen vuoden kuluttua, kun roskista aiheutuva ahdistus on niin paha, että tekisi ennemmin mieli tuikata koko kasa tuleen kuin käydä vanhoja papereita läpi ja jäädä niitä ihmettelemään tyyliin, että miks ihmeessä tätäkin piti tässä säilyttää...

Ahdistaa aivan kamalasti tämä sotku. Mulla kai on sellainen pää, etten pysty ajattelemaan selkeästi, jos ympäristö on "täysi". Eli mä ajattelen vapaammin ja paremmin, jos mulla on tilaa... hehehehhe. Ei mutta ihan oikeasti, jos mun elämä on täynnä kaikenlaista tavaraa, kaapit ja laatikot täynnä ja sotkuisia, mun ajatukset ei kulje. Kai mun pää miettii niitä tekemättömiä töitä eikä pysty kuljettamaan ajatuksia mihinkään muualle. Keittiöpsykologiaa... Plääh. Ehkä olis hyvä nyt panna lapsille teevee auki, kun pian alkavat lastenohjelmat. Ja ruveta sitten siinä itse siivoamaan. Sittenhän se on tehty, viimeinkin. Olisi hienoa saada kaapit siivottua ennen kuin loma alkaa, niin ei tarvitsisi lomalla miettiä, milloin jaksaisin alkaa siivota. Niin. Näin se nyt on tehtävä.