No niin, nyt vihdoin voisin ehkä hihkaista, mutten uskalla sitä tehdä. Kuumetta kesti 17 päivää. Eipähän ole tuotakaan ennen tarvinnut kokea. En muuten pahimmalle vihamiehellenikään (onkohan minulla sellaista/sellaisia?) toivoisi tällaista tautia.

Söin siis kymmenen päivän antibioottikuurin, josta ei ollut vastaavaa hyötyä. Kuume ja yskä pysyivät ja väsymys kasvoi. En siis nukkunut pariin viikkoon juuri lainkaan. Eilen kävin uudelleen lääkärissä, joka kirjoitti toisen kuurin, erilaista antibioottia. Tuo ensimmäinen lääke kun ei kaikkiin bakteereihin tehoa. No, olipa lohduttavaa. Ettei tässä kuulemma ole mitään epätavallista. Niin kai sitten.

Nyt olen siis syönyt tästä toisesta kuurista yhden tabletin. Yskiminen ei ole mainittavasti vähentynyt, mutta lima alkaa vihdoin irrota. Keuhkot huutavat hoosiannaa edelleen, mutta kuumeen laskeminen on saanut minuun edes hieman puhtia. Yölläkin nukuin jo ainakin kolme tuntia.

Aamulla, kun kännykkä alkoi piipata herätystä, painoin elämäni toisen tai kolmannen kerran torkkunappia. En vain jaksanut nousta. Teki mieli huutaa lapsille, että hoitakaa nyt herran tähden itse itsenne kouluun. Heh, ei olisi varmasti ollut toteamuksellani juurikaan vaikutusta. Eli ei muuta kuin ylös, kahvi tippumaan ja hieromaan silmiä auki. Ja silittämään lapsille vaatteet, letittämään hiukset ja väsäämään aamupalaa.

Kahvikupin sisältö lensi lattialle, kun sain kunnollisen yskänkohtauksen... Siinähän sitä olikin sitten taas aamupuuhaa kerrakseen.

Tytöt lähtivät kuitenkin kouluun ja minunkin silmäni ovat jo melkein auki. Huomenna päättyykin sitten taas yksi kouluvuosi ja kesäloman jälkeen onkin sitten taas omat ongelmansa tyttöjen hoidossa. Heille ei ole enää järjestettyä iltapäivähoitoa, joten he joutuvat (omasta mielestään kai saavat) olla muutaman tunnin yksin kotona... Huh. Pelottaa jo valmiiksi, mutta pitää kai sitä jo opetella luottamaan, että he kyllä pärjäävät. Onhan sitä itsekin pärjännyt.

Niin. Ensi viikolla sitten pitäisi jo päästä töihinkin. Saa nähdä, kuinka toipilas jaksaa. No, pitää yrittää ottaa rauhallinen asenne ja tehdä se, minkä jaksaa. Kaivattu minua jo on. Asiakkaat ja työkaverit ovat kaipailleet ja toivotelleet pikaista paranemista. Pitkä sairausloma tästä tulikin, mutta yhtään vähemmällä en olisi tullut kuntoon.

Kyllä se elämä voittaa, nyt alan itsekin taas uskoa siihen.