Taas on niin maanantai, ettei ole tosikaan. Mikään ei onnistu, ketään en saa kiinni ja silti on KIIRE.

Nämä maanantait ovat ruvenneet jotenkin toistamaan toisiaan. Kauheasti olisi tekemistä, jos vain joku suostuisi mun jututettavaksi. Pitäisi ehtiä, mutta kuka nyt sitten muutaman tunnin varoitusajalla ehtii minnekään, ei kukaan. Ymmärrettävää. Mutta, olen ottanut sen asenteen, etten vapaapäivinä sovi haastatteluja. Jos olen vapaalla, olen vapaalla. Torstaina en millään enää ehtinyt soittelemaan kenellekään, koska oli omia hommia koko ilta täynnä. Perjantain olin vapaalla enkä jaksanut roikkua yhden puhelun jälkeen enää linjoilla. Vapaa on vapaa ja sillä selvä.

Tänään olenkin sitten sopinut koko loppuviikon työt. Aivan niin kuin se ei olisi työtä. Tälle päivälle ei vain kenellekään sopinut mikään, mutta yritän puhelimessa saada jotain aikaiseksi, jotta työ olisi loppuviikosta helpompaa.